Aiemmassa elämässäni, kolmen lapsen äitinä, suoritin merkonomin tutkinnon, pääaineina markkinointi ja laskentatoimi. Lisäksi olen kouluttautunut puutarha-alalle, joka mahdollisti työskentelyn Kuopion Yliopiston puutarhalla ja kukkakaupoissa Kuopiossa ja Helsingissä. Parhaimpia saavutuksia oli valmistaa kukkakimppu kuningatar Silvialle, hänen ollessa presidentti Martti Ahtisaaren vieraana 1996.
Sitten halusin elämääni jotain muuta, urheilu- ja liikuntaharrastuksiini liittyvää. Valmistuin 2009 Suomen Urheiluhierojaopistosta koulutetuksi urheiluhierojaksi. Lihashuolto oli tuttua aiemmalta ajalta, kun perheeseeni kuului olympiatason urheilija. Urheilijan fyysinen ja psyykkinen hyvin vointi ovat yhtä tärkeitä, kun halutaan urheilijan menestyvän. Sen jatkeeksi suoritin Kalevalaisen jäsenkorjaajan tutkinnon Kansanlääkintäseuran alaisuudessa. Kalevalainen jäsenkorjaus on lempeää mobilisaatio hoitoa, ja sen nimenkäyttöoikeuden sain 2013. Koulutus kestää yli kolme vuotta ja siihen vaaditaan 300 valvottua harjoitustyötä. Itse onnistuin tekemään niitä 726.
Opiskelun ohessa tutustuin 2010 myös Thomas W. Mayersin kehittämään Anatomy Trains-konseptiin. Tämä opinnäytetyöni käsitteli yläraajojen linjaa ja kehon ryhtiä. Joka vuosi osallistun lisäksi täydennyskoulutuksiin, oman kiinnostukseni ja ammattitaidon vuoksi.
Chi Nei Tsang Training, eli sisäelinten energiakurssin kävin 2013. CNT:n tavoitteena on vapauttaa tukoksia ja poistaa kuonaa elimistä ja edistää elinten energeettistä tilaa. Sisäelinten heikkous ja muut häiriötilat vaikuttavat elintoimintoihin ja saattavat lisätä erilaisia fyysisiä, psyykkisiä ja emotionaaliasia oireita.
Ortopedisen osteopatian opiskelun aloitin 2013 Tallinnassa kurssimuotoisena, kunnes se muutettiin kouluksi. Nyt olen koulun ainut suomalainen oppilas, hierojien, fysioterapeuttien ja lääkäreiden joukossa. Koulutus jatkuu vielä ainakin kolme vuotta, tavoitteena tuki- ja liikuntaelinten asiantuntijuus. Tarkoituksena on hallita opiskelujen päätyttyä n. 1.000 kliinistä testiä. Anatomia ja fysiologia ovat niin mielenkiintoisia, että mottoni on: ”Rakasta sitä mitä teet ja opiskele lisää”.
Olen kiinnostunut ihmisestä kokonaisuutena ja haluan oppia kaiken aikaa lisää. Mielenkiinnon kohteena minulle on myös Rosen-terapian kautta oppia tuntemaan käyttäytymistämme. Kehoomme on jäänyt muistijälkiä jo lapsuuden ja kasvumme aikana, ja näillä saattaa olla vaikutusta liikkumiseen ja hengitykseen. Jokaisella on kuitenkin oma vastuu siitä, että lähtee muutosprosessiin mukaan.
Rosen-liikunnan ohjaajakoulutukseen tutustuin 2010 ja uskon kahden vuoden sisällä saavani nimikkeen. Tämä on lempeää ja kehoa avaavaa liikuntaa. Sen tarkoituksena ei ole suorittaminen tai lihasmassan kasvattaminen. Toistaiseksi en tee kumpaakaan hoitoa.
Harrastuksiini kuuluu hyötyliikunnan (kävely ja pyöräily) lisäksi maastossa lenkkeily, Rosen-jumppa, talvella hiihto ja kesällä ehdin aivan liian vähän purjehtimaan Senorita Helmsman veneellämme. Lähiruokakokkaaminen on myös mieluista. ”Ruoka olkoon lääkkeemme” totesi jo Hippokrates. Lisäksi lukeminen ja opiskelu kannattaa aina.
Ajatuksenani on elää mahdollisimman luonnonmukaista elämää. Hoitaessani asiakkaitani panostan siihen, että löydän mahdollisimman luonnonmukaiset hoitotuotteet.
Toivon ja haluan hoitaa asiakkaitani parhaalla mahdollisella taidollani ja tiedolla, ilolla tehdä työtäni.

Maija avantouinnilla.