Liikunta ei laihduta tai estä lihomista
Juuri ilmestyneen analyysin mukaan liikunta ei laihduta. Samoin liikunta ei estä lihomista. Oleellisimpia ovat dieetti, stressi jne.
Juuri ilmestyneen analyysin mukaan liikunta ei laihduta. Samoin liikunta ei estä lihomista. Oleellisimpia ovat dieetti, stressi jne.
Teen smoothien pohjan esim. sokerittomasta marjamehusta tai tyrnimehusta, vähän chiansiemiä, avokado, erilaisia marjoja, luomu kurkkua ja erilaisia marjoja, raaka luomu kananmuna ja luomukermaa tai kookosmaitoa (karrageenitöntä kermaa ehdottomasti). Sitten vain blenderi käyntiin ja hups kun tulee hyvää. Otan töihin smoothia lasipurkkiin, johon voi lisätä vielä tyrnipellavarouhetta ja muutaman pähkinän. Maistuu hyvältä ja on terveellistä. Flavonoideja, rasvaa, proteiiniä ja kuituja sisältävä voimavälipala. Yleensä teen kahden päivän annoksen, säilyy hyvin jääkapissa.
Kuningaspari ja Victoria Helsingissä 1996.
Elokuussa 1996 Ruotsin kuningaspari vieraili valtiovierailun merkeissä Helsingissä. Tein keikkatöitä sen aikaiseen kukkakauppa Madonaan, jonka omisti silloin floristi Anne Kuparinen. Olen tehnyt monia valtiovierailukimppuja, sekä seppeleitä kun asiakkaana oli mm. tasavallan presidentin kanslia.
Anne valmisti Victorian kukkakimpun ja minä kuningatar Silvian.
Kimpussa käytin erivärisiä orvokkeja, maksaruohoa, kielopuuta, pieniä ruusuja, sekä shalalin lehtiä. Katkaistun varsin tekniikkaa hyväksi käyttäen, jolloin kukan omat varret katkaistaan ja varsia jatketaan rautalangalla, jotka teipataan kukkateipillä, etteivät ne tunnu kädessä. Varret viimeistellään vielä silkkinauhalla. Kimppu oli kesäinen ja väriltään heleän sinikeltainen.
Lähikuva kimpusta.