Laitan kiitokset vaivan parantamisesta ja hoito-ohjeista. Kertakäynti hoidossanne on tuonut avun tähän päivään saakka. Tehokas hoito yllätti jalat niin, että lähtiessäni kompuroin portaissa. Kolhut paranivat saamieni suolakäärehoito-ohjeiden avulla parissa päivässä ja samassa ajassa alkoi nautittu lisäsuola vaikuttaa muuallakin kehossa. Ensimmäinen pitkä ajomatka kolme päivää suolan käytön lisäämiseen jälkeen ilmaisi tehonsa. Jalan saattoi pitää kaasulla koko ajan ilman särkyjä. Ihmetyttää vieläkin miten voi tunnistaa alle puolessa tunnissa sen mikä kehoa vaivaa, vaikka vaivaa oli tutkittu ja lääkitty ihan ”riittävästi”.
Vaivat eivät ole palanneet. Joskus on suolan ottaminen jäänyt vähemmälle ja ”tuntemukset” ovat alkaneet. Oikean annostelun palauttaminen korjaa tilanteen. Suola ei ole vaikuttanut verenpaineeseen. Se on edelleen luokkaa 130/75 ja pulssi 54 – 62, vaikka tätä ikääkin jo on. Eräs lääkäri ihmetteli, voiko tarina todella olla tosi. Tosi kuitenkin on, että paranemisen jälkeen jalat sekä taipuvat, että oikenevat kivuitta ja mm. jalkapohjien yösärky on pysynyt poissa. Kyykkyyn meneminen oli aikoinaan toivotonta. Nyt lattialta pääsee ylöskin ilman käsien apua.
Kipulinja jaloista vatsan kautta olkapäähän lyheni, kun jalat tulivat kuntoon, mutta vatsakipu jatkui. Epäilyä oli vaikka mistä. Vasta suolistotutkimista varten tehty täydellinen suoliston tyhjennys auttoi kipuihin. Itse asiassa paksusuolen tutkimus oli riittävä hoito tähän kipuun. Muuta hoitoa tai lääkitystä ei tarvittu. Olkapääkin on särytön, joten tilanne on hyvä. Aina ei tarvita paljon lääkkeitä ja/tai leikkausta. Pitää vain löytää joku, jolla on kokemusta ja tietää hoidon joka auttaa.
Olen kovasti kiitollinen edelleen saamastani yksinkertaisesta ja toimivasta hoito-ohjeesta. Se auttaa arjessani edelleen jokapäivä vielä kolmen vuoden jälkeenkin.
Olen 24-vuotias opiskelija Helsingistä. Minulla on todettu skolioosi jo nuorena, mutta se alkoi oireilla vasta telinevoimisteluharrastukseni lopetettua. Noin kaksi vuotta sitten se paheni enkä oikein tiennyt kenen luokse kääntyisin kun lääkärit sanoivat sen olevan pientä ja urheiluhieronnasta ei oikein ollut apua. Kuitenkin vointini oli niin huono että olin niskajännityksestä jopa pyörtynyt, kädet ja jalat olivat aina puutuneet ja päätä särki jatkuvasti.
Löysin sattumalta Maijan nimen katukyltistä syksynä 2011 ja soitin heti hänelle. Sain ajan aika pian ja hän kertoi ettei vika ollutkaan vain selässä vaan koko vartaloni oli vinossa kun lihasmuisti oli yrittänyt tasapainottaa selässä olevaa virhettä. Jalat olivat myös erimittaiset. Lääkärit eivät tätä olleet huomanneet. Maijan tekemästä jäsenkorjauksesta on ollut apua ja nyt pystyn elämään normaalia elämää. Ei selkäranka ikinä suoristu, mutta Maijan avulla osaan elää sen kanssa. Pituusero jaloista on hävinnyt ja lantioni on paljon suorempi. Ja tästä kiitos kuuluu Maijalle!
🙂